Rukous ja kiitos

Jumala herätti ryhmän lapsista ja kristillisestä kasvatuksesta innostuneita ihmisiä rukoilemaan kuukausittain kristillisen päiväkodin saamista Tampereelle. Ryhmä kokoontui ensimmäisinä vuosina muualla, mutta pyysi sitten lupaa tulla Tampereen kristilliselle koululle rukoilemaan.

Parin vuoden kuluttua ryhmälle ja koulun edustajille syntyi ajatus päiväkodin saamisesta koulun kanssa samalle alueelle. Asian puolesta rukoiltiin ja Jumalan avulla on löytynyt yhteinen ymmärrys koulun ylläpitäjän, Suomen Adventtikirkon kanssa. Tampereen ensimmäinen kristillinen päiväkoti voitiin rakentaa samalle tontille koulun kanssa. Ratkaisu palvelee hienosti perheitä, joista tulee lapsia sekä kouluun että päiväkotiin.

Jumala vastasi rukouksiin, myös niin että Tampereen kaupunki ja aluehallintovirasto myönsivät hyvien naapureiden suosiollisella asennetuella poikkeusluvan päiväkotirakennukselle. Jumalan johdatuksessa sai päiväkoti aloittaa toimintansa elokuussa 2015 uudessa rakennuksessa.

Tällä hetkellä päiväkotiin on jonoa ja tarvitsemme lisäätiloja kahta uutta ryhmää varten. Rukouksemme on, että Jumala johdattaa uusissa haasteissa ja saamme lisää päivähoitopaikkoja pienille ihmisille, joiden perheiden toive on saada lapselleen kristillistä varhaiskasvatusta.

 

Comments are closed